blogi

Kissanpennut jätesäkissä tienlaitaan

24.8.2018

Ihmisen julmuus eläimiä kohtaan nousi taas kerran karkealla tavalla esille.  Kissanpentuja heitettiin jätesäkissä autosta tienlaitaan. Tuo on järjettömän julma teko. Mutta ei julmuudessaan ainutlaatuinen, raakoja eläinsuojelurikoksia paljastuu koirakenneleissä, hevostalleissa tai missä vaan missä ihminen kokee oikeudekseen kohdella hänestä riippuvaisia  eläimiä julmalla tavalla.

Ja aina ei ole kyse edes meidän ihmisten armoilla olevista luontokappaleista. Tällä samalla viikolla uutisoitiin kaadetusta karhusta, jonka seurantapanta oli hangannut märkivän avohaavan eläimen kaulaan. Eipä ihme, jos karhu on käyttäytynyt ei lajityypillisesti.

Eläinsuojelutyötä tehdään paljon vapaaehtoistyönä. Tähän ehdottoman tärkeään työhön ei ohjata riittävästi julkisia varoja. Siksi eläinsuojeluyhdistysten vapaaehtoisia näkee usein lippaan kanssa varainkeruussa.

AMCollections haluaa kantaa oman kortensa kekoon ja lahjoittaa viikon 20.8-26.8. verkkokaupan myynnistä kymmenen prosenttia eläinsuojeluun. Vaihtoehtoisesti asiakas voi käyttää koodia KISU10 ja saada kymmenen prosenttia alennusta, jonka hän voi itse lahjoittaa kotipaikkakuntansa eläinsuojeluun. Koodi on voimassa 16.09. asti.

 


Hei!

Olen Annukka Merikallio. Koko työelämäni on keskittynyt ihmiseen ja ihmisen laaja-alaiseen hyvinvointiin. AMCollections syntyi tästä mielenkiinnosta.

Blogissani käsittelen ihmisen hyvinvointiin ja arjen mukavuuteen liittyviä asioita. Lisäksi kerron oman elämäni tapahtumia.

Tervetuloa seuraani!
Annukka