blogi

Naistenpäivä

7.3.2019

Kylläpä kevättalvella jaksaa olla mielenkiintoisia kelejä, on huikaisevaa auringonpaistetta, hankikantoa ja hyytävää viimaa ja kirpeitä pakkasia. Mutta pitenevä päivä ja NAISTENPÄIVÄ vakuuttavat, että kevät saapuu pian. 

Minulle henkilökohtaisesti naistenpäivä ei ole ollut merkittävä, en odota hemmottelulahjoja, ruusuja enkä ylimääräistä huomiota.  Mutta varmasti meissä on niitäkin jotka niitä saavat ja toivovat. Ei siinä mitään pahaa ole, enkä minä ole parempi ihminen kosken sellaisia eleitä kaipaa. silkkilakanat / royalblue Mutta miksi sitten en; äitini oli naisasianainen. Hänen ja aikalaistensa ansiosta, meillä naisilla on nyt Suomessa melko hyvin.  Mutta on  paljon jäi vielä tehtävää. Miten se menikään: “naisen euro on miehen 80 centtiä”.  Siinä ei ruusu kerran vuodessa auta. Mutta voihan se tuoda iloa sille päivälle. Ja sekin on hyvä asia.

Nautitaan lähestyvästä keväästä, ja toivotaan naisille kautta maailman aikoja, jotka  tekevät muutoksen. Ollaan kiitollisia NAISTENPÄIVÄSTÄ, mahdollistaahan se sen, että kerran vuodessa naisten asema on uutisissa tärkeällä sijalla.

 

 

 


Hei!

Olen Annukka Merikallio. Koko työelämäni on keskittynyt ihmiseen ja ihmisen laaja-alaiseen hyvinvointiin. AMCollections syntyi tästä mielenkiinnosta.

Blogissani käsittelen ihmisen hyvinvointiin ja arjen mukavuuteen liittyviä asioita. Lisäksi kerron oman elämäni tapahtumia.

Tervetuloa seuraani!
Annukka